Tuesday, September 24, 2013

Dress code



Eletään syyskuun viimeistä viikkoa mutta ulkona on ollut useana päivänä yli 20 astetta. Viikonlopuksikin on luvattu +25. Siitä huolimatta ihmisillä on päällä nahkatakkeja ja kaulaliinoja, näin jopa pari pipoa (!). Väritykseltään pukeutuminen alkaa olla syksyisen tummaa.

Kesäkuussa matkustimme Etelä-Ranskaan. Sveitsissä oli lähtöpäivänä lämpöasteita reippaasti yli kaksikymmentä ja Nizzassa suurin piirtein saman verran. Siitä huolimatta ihmisten pukeutuminen oli huomattavan erilaista. Samoista sen hetkisistä sääolosuhteista huolimatta Sveitsissä oltiin "varovaisen alkukesäisiä" kun taas Ranskassa "kuuman välimerellisiä" niin materiaalien, värien kuin leikkaustenkin osalta. Myös Suomessa näki selkeän eron katukuvassa riippuen siitä, olinko Kuopiossa, Helsingissä tai Turussa. Huomasin, että samanlaisesta säästä huolimatta kaupungissa, jossa yleisesti ottaen on lämmin ilmasto, katukuva on huomattavasti kesäisempi ja väritys vaaleampi kuin sellaisen kaupungin katukuva, jossa on yleisesti ottaen kylmempi ilmasto. Ja tämä siis päti vaikka molemmissa kaupungeissa olisi sama määrä lämpöasteita, sama tuulensuunta ja -nopeus ym. vallitsevat sääolosuhteet. Lämpimämmän kaupungin asukkaat pukeutuvat kevyesti, värikkäästi ja sandaaleihin, kun taas "yleisesti kylmemmän" kaupungin asukkailla on tummempaa vaatetta, pitkähihaista, pitkiä lahkeita ja umpinaisia kenkiä.

Havaitsin myös, että sesonkipukeutuminen kesästä syksyyn vaihtuu vallitsevista lämpötiloista huolimatta näissä kylmemmissä kaupungeissa paljon nopeammin. Viime vuonna asuin syyskuun alussa Helsingissä mutta saimme kutsun ristiäisiin Naantaliin. Minulle oli itsestään selvää laittaa sukkahousut ja umpinaiset kengät, isäntäväellä ja muilla Turun seudulla asuvilla oli paljaat sääret ja sandaalit. Tänä vuonna piipahdin Helsingissä elokuun puolivälissä ja jos olisin valokuvannut katukuvaa, olisi voinut luulla olevan lokakuun. Syystakit, huivit ja tummat värit oli kaivettu kaapeista. Turussa sen sijaan kuljettiin vielä elokuun lopussakin spagettiolkain topeissa ja shortseissa. Ottaen huomioon, että kaupunkien välillä on vain 160 km, ero pukeutumisessa oli huomattavasti dramaattisempi kuin mitä tosiasialliset lämpötilaerot olivat.

Pohdin tässä, että johtuuko tämä siitä, että lämpimän ilmaston omaavissa maissa suhtaudutaan positiivisemmin säähän? Vaikka kesäaamuna olisi vähän harmaata, lämpimämmän kaupungin asukkaat uskaltavat pukea shortsit ja teepaidan, koska ennenkin iltapäiväisin on lämmennyt. Vastaavasti taas kylmemmän kaupungin asukkaat vetävät päälle pitkähihaista, koska kylmenee se kuitenkin. Onko esim. Turun asukkailla matalampi kynnys ostaa ja pitää varsinaisia hellevaatteita kuin vaikkapa Helsingiläisillä, koska kesässä on enemmän tosiasiallisia käyttöpäiviä vai onko ilmiö vaan psykologista?

Pohjaako ihmisten pukeutuminen loppujen lopuksi enemmän odotuksiin ja kalenteriin kuin varsinaiseen lämpötilaan ja vallitsevaan säätilaan? Pelkäävätkö ihmiset enemmän palelemista kuin hikoilua? Onko yleisesti ottaen epämiellyttävämpää olla liian vähissä vaatteissa kuin liian kuumissa tamineissa?

Syyskuun lopulla yleensä on kylmempää. Kalenterin mukaan pitäisi olla takkia ja saapasta. Väitänpä, että jos tämänpäiväinen sään mukainen päivä olisi ollut heinäkuussa, lähes kaikki olisivat pukeutuneet vähintään tee-paitaan ja jättäneet sukat pukematta. Mutta enhän minäkään uskaltanut lähteä hameessa kaupungille, jos vaikka sitten kuitenkin olisi tullut yhtäkkiä vilu.

***

It is the last week of September. The past days have been warm and sunny, more than 20 degrees. The forecast promises more than 25 degrees for the upcoming weekend. Despite of these temperatures, there are leather jackets, scarfs and even stocking caps walking on the streets (!). The colors of clothes are turning into autumnish dark. 

In June we travelled to Southern France. On the day we travelled, the weather in Switzerland was clearly more than 20 degrees and Nice had aproximately the same, just a couple of degrees more. However, the way the people dressed was completely different. In Switzerland the people were carefully "beginning of summerish" and in France they were "hot Meriterranean" in terms of fabrics, colors and cuts. Also in Finland I could clearly see the difference whether I was in Kuopio, Helsinki or Turku. I noticed that despite of the exactly the same weather conditions (heat, wind, humidity etc) people in generally warmer cities dress lighter, more colorfully and use sandals when people in generally colder cities wear darker colors, long-sleeved, long leg trousers and closed shoes.   

I have also noticed that the season changes from Summer to Autumn quicker in colder cities, again, despite of the actual weather. Last year I lived in the beginning of September in Helsinki but got invitated to a family event in Naantali. I wore tights and closed shoes, all the guests from Naantali area had bare legs and open-toe high heels.  This year I visited Helsinki at mid August but it looked like mid October. I saw autumn coats, scarfs and dark colors. In Turku people wore even at the end of August tops and shorts. Taking into account that there are only 160 km between these two cities, I think the difference in the way of dressing was much more dramatic than the difference in the temperature.

I wonder if the people in warmer cities have more positive attitude towards weather? Even though it is a cloudy summer morning, they put shorts and t-shirts because they trust that the day will get warm later in the afternoon. Respectively in colder cities people put long-sleeved on a sunny morning because they fear the warm will turn into cold. How about do people in Turku have lower limen to buy and wear clothes for hot weather than people in Helsinki because there are more sunny and warm days in the summer to use them or is it just psychological?

Do people dress based on their expectations and calendar or according to the actual weather outside? Are people more afraid of getting cold than sweating? Is it more uncomfortable to wear too little clothes than too many?

Normally it is colder at this time of the year. According to calendar we should wear boots and sweaters. I allege that if a day like today happened in July, almost everyone would have weared at least t-shirts and been outside without socks. But in the end, I myself didn't dare to leave home in a skirt. What if I have felt chilly all of the sudden?

No comments:

Post a Comment